Litteä vatsa on tavoitteena tänä vuonna, koska elämässä pitää olla tavoitteita ja treenin pitää olla hauskaa.
Joten juhannukseen menessä 2025 yritän luoda elämäni kovimman kondiksen mitattuna kaikilla mittareilla. Sitä varten tarvitsen myös vatsalihaksiin voimaa ja kuntoa.
Koronavuosina minulla oli kotiprojekti, jonka nimi oli Yksikipinä.
Se projekti päättyi vuosia sitten, mutta tuotin paljon materiaalia sitä varten.
Kipinä tuotti treeniä koteihin kun salit suljettiin. Tuotin livetreenejä Zoomin avulla ihmisten olohuoneisiin ja se oli ihan hauskaa hetken aikaa.
Treenasin kotibunkkerissa ja kuvasin treenejä. Ja kun salille lopulta päästiin, meillä oli ne idioottimaiset karsinat joissa piti sitten mukamas pysyä.
Ihan kuin se vaikutti hevon paskaakaan mihinkään.
Mutta se siitä. En jauha enempää koronasta.
Kuitenkin kipinää varten tuotin sellaisen Lockdown-vatsahaasteen, joka tehtiin 2021 ympäri Suomea.
Nyt ajattelin laittaa kaikki sen treenit vihdoinkin saataville Ruokkiksen YouTube-kanavalle.
Ja koska tarvitsen itse vatsalihaksia hemmetisti tänä vuonna, päätin tehdä kaikki haasteen treenit 6kk putkeen. Julkaisen tuonne keskivartalotreeni.fi osoitteeseen myös muita treenejä siihen liittyen, joita kuvasin ahkerasti silloin aikoinaan.
Mutta jos litteä vatsa ja ylipäätään vatsalihakset puhuttelevat sinua myös, pistähän tubekanava seurantaan.
markku(at)ruokatauko.fi
Kokemuksia Nike Flex Control – arvostelu
Kokemuksia Nike Flex Control 4 treenikengistä tässä artikkelissa. Kengät olivat muutamia vuosia sitten tarjouksessa Budget Sportissa, joten nappasin itselleni siniset käyttöön kokoa 42.5. Nämä ovat olleet treeni- ja työkäytössä 2021 - 2024. Tepastelin nämä jalassa...
Paavo Nurmi Maraton – 9kk out
Paavo Nurmi Maraton, siihen on nyt aikaa 9kk. Kerron tässä artikkelissa missä menen valmistautumisen kanssa juuri nyt marraskuussa 2024. Deadline on 16.8.2025, jolloin minun pitäisi olla starttiviivalla Turun keskustassa ja valmiina juoksemaan maraton.12 viikkoa on...
Juoksuohjelma aloittelijalle
Juoksuohjelma aloittelijalle - tätä minulta on kysytty tässä syksyn aikana jokunen kerta. Miten aloittelija voisi aloittaa juoksemisen mahdollisimman helposti ja ilman mitään rasitusvammoja?Käytän itseäni esimerkkinä. Aloitin juoksemisen 3.6.2024 Raisiossa,...